Kesäduuni on perseestä.

Maanantaina alko tosiaan työt tehtaalla ja jatkuu näillä näkymin elokuun puoleen väliin asti. Nyt jo paikat ihan paskana ja tätä tarttis taas jaksaa seuraavat kolme kuukautta! En siis oo ekaa kertaa kyseisessä paikassa duunissa, taitaa olla jo peräti viides kesä menossa. Mutta turha valittaa, kun kerran töitä riittä ja rahaa tulee.

Laihdutus sujuu kans paljon paremmin, ku ei työpäivän jälkee tartte pahemmi liikkua. Syömisetki sujuu paremmin, ku arkeen tuli taas jonkinnäköstä rutiinia. Miesystävä taasen ärsyttää jo pelkällä läsnäolollaan, eikä sille varmaan tuu hyvä mieli, ku oon ihan vittuuntunu ja välinpitämätön sitä kohtaan. En vaan voi sille mitään, jotenki oon työpäivän jälkeen aina vaan niin helvetin pahalla päällä, vaikka töissä onki mukavat työkaverit ja päivä olis ollu muutenki ihan jees....

Lisäks on alkanu taas ahdistaa ja masentaa, en tiä mikä mua taas vaivaa. Ehkä nää kesäilmat ja se fakta, että oon vielä aikamoinen pullukka!!! Epäonnistunut olo. Eikä mun päin helvettiä oleva unirytmi ainakaan auta asiaa.

Syöksykierre

Kielsin just mun miesystävääni tulemasta huomenna tänne! Vetosin siihen, että mun on ihan PAKKO lukee perjantain tenttiin ja se vaa olis tiellä... Todellinen syy oli se, että aion syödä huomenna mahdollisimman vähän ja keskittyä mun laihdutukseen. Pelkään jotenki, että tää mun painonpudotus lähtee TAAS lapasesta ja kohta makaan vaan sängyllä pystymättä tekemään yhtään mitään sydän hakaten tuhatta ja sataa  - vaan sen takia, että olis tullu paastottua taas liikaa ja mun keho huutaa ravintoa!

Haluaisin pudottaa painoa terveellisesti, lenkkeilemällä ja syömällä oikein. Mut jotenki on vaan helpompaa karsia siitä ruokapuolesta ja murehtia siitä sitte, kun se ahmimiskohtaus iskee.... Haluan vaan, että mun paino tippuis salamavauhtia ja oisin jo edes yhtä pieni, mihin viimeks pääsin... Ajatella, mun paino on jopa alkanu vitosella! Sit musta tuli onnelline ja ruoka alko maittamaan, alkoholi vielä enemmän. Ja nyt miesystävän kaa vedetään mättöä kilpaa. Onneks tää kuukausi on sellane, et rahat on tosi tiukilla, eikä mulla oo ees varaa ryypätä! :D

Ja hei, mulla on enää yks koulupäivä. Mihin tää vuosi on oikeen kulunu?

Ahdistukseen ahmimista.

Mulla alkaa vika viikko koulua ja sen jälkeen olis tarkotus muuttaa kesän ajaks miesystävän luo. En tiiä, miltä pitäs tuntua, mutta mua ahdistaa ja vituttaa. Mulle jo viikonloppu alko käymään taas hermoille, ku kerjäsin huomiota toisen istuessa tietokoneen ääres... Ja lopulta mun meni hermo ja olin pahalla tuulella, eli ihan paska vloppu takana. Ja mä jopa pyysin siltä, että viettäs mun kans aikaa ja uhrais ees yhen päivän mulle ja blaa blaa blaa. No tänää lähdin kotia kohti huomattavasti aikasemmi, ku mitä olin aatellu, koska en vaan jaksanu enää.
Ja nyt ku mietin, että koko kesä olis tommosta + työt siihen kylkee.... Ei luoja! No ahdistuin jo pelkästä ajatuksesta ja ahmin sit taas ittelleni vauvamahan. Vituttaa. Onneks tää viikko on omaa aikaa ja saan taas kerätä itteeni ja laihduttaa. Koska kun mä muutan sen luo, ni lihon satavarmana, niin siinä aina käy!

Omaa aikaa.

Jännittää ihan älyttömästi tuleva kesä. Muutan kolmen kuukauden ajaks ton miesystävän luo töiden takia, ja oon niin varma, että pinna ei tuu sitä jatkuvaa yhdessäoloa kestämään. Viimeset kaks viikkoa oon siellä majaillu, ja sen vuoks kirjottelu onki jääny vähemmälle... Mutta siis, kuukauden kuluttua tää tulee tapahtumaan, ja oon jo nyt niin hermona! Miten tällane voi olla niin iso juttu? Eniten pelottaa se, että mitä sitte kesän jälkee, pystynkö asumaa yksin tän kokeilun jälkee tai ollaanko sit jo niin kyllästytty toisiimme... :D No, mut nyt on taas viikko ihan omaa aikaa ja ehdin hermoilemaa tätä asiaa vielä tovin...

Laihdutus on kuitenkin se, joka ei vaan tunnu onnistuvan ton miesystävän seurassa. Molemmilla on aina kauheet mässyt toisen läsnäollessa, mut päätettiin nyt kokeilla yhdessä tätä laihdutusta. Vaihdetaan ruokavaliota huomattavasti parempaan suuntaan ja ens kuussa hankin salikortin kyseisen kaupungin siedettävimmälle salille.... Kattoo ny miten jaksan töiden jälkeen siellä käydä, mut yritän ny ainaki! Ja herkkuja ei ostella, ainaki mä yritän pitäytyä tässä. Olis kans niin jees, jos saisin dumpattua ton alkoholin käytön...

Ja se mun työ on muuten sellasta, että siellä ainaki tulee kalorit jo poltettua päivän aikana, joten odotanki kiinteytyväni taas kesän aikana. Tänne kirjottelu saattaa kuitenki olla sellane juttu, jota pystyn harvoin tekemään, koska jostain kumman syystä en halua ton mun miesystävän olevan tietoinen tän blogin olemassaolosta. Mutta näillä mennään!!!

Melua turhasta.

Ahdistaa. Viime aikoina tää tunne on hiipiny mun sisälleni aivan liian usein. En vaan osaa torjua sitä mitenkään enkä osaa vaikuttaa niihin asioihin, joista tää tunne johtuu. Skippasin siis koulun tänään ja makoilin vaan sängyllä itkien. Jotenki ihan luuseri-olo, koska en osaa saati halua puhua tästä kellekään. Ne vaan kuvittelis mun lintsaavan huvin vuoks, kun tosiasiassa pelkään saavani näitä itkukohtauksia koulussakin... Tälle täytyy tulla loppu.

Oloa ei myöskään helpota se, etten nää miesystävää koko viikkoon. Eikä sitä tunnu se haittaavan! Oon tottunu siihen, että se soittelee mulle aina iltasin, mut nyt en oo kuullu siitä mitään pariin päivään. Ehkä se haluaa ottaa etäisyyttä tai jonkinnäköstä lomaa mun seurasta. En sit tiiä, ihan sama. Mun täytyy opetella tää yksinäisyyden jalo taito uudestaan...

Ehkä ainoo hyvä puoli tässä erossa olemisessa on se, että syömiset sujuu ku unelma. Tänää kaloreita kertyny 800 ja suunnitelmissa on vielä lenkille lähtö. Huomenna tuskin ehdin kovinkaa paljoo edes ajattelemaa syömisiä, ku täytyy vähä reissata suuntaa jos toiseen. Toivottavasti loppuviikko menee syömiste ja liikkumiste suhteen samaan malliin!!!

Ahkera opiskelija.

Nyt en ymmärrä mikä ihme mua vaivaa, ku oon jaksanu vääntää koulujuttuja enemmän ku tarpeeks. Tentteihin oon jaksanu lukea ja hei, oon tehny jopa LÄKSYJÄ! Mitä helvettiä oikeesti. Kai mä keskitän mun energian johonkin sellaseen, etten ees ehdi ajattelemaan syömistä. Pari viime viikkoa hengasin tosin ton poikkiksen tykönä, joten paino junnaa edelleen samassa. Ei tosin nähdä nyt melkein viikkoon, joten tiedän tän painon lähtevän laskuun. Oon jopa vähä tyytyväinenki siihe, et saan vähän omaa rauhaa. On sitä tullu taas nyhjättyä toisen kainalos vähä liikaaki....

Mua tosin häiritsee ihan mielettömästi se, että mua on taas alkanut masentaa ja ahdistamaan ihan vitusti kaikki, mut en vaan taaskaan saa suutani avattua. En tajua mikä mua vaivaa, ja on toi miesystäväki alkanu olemaa melko huolissaa musta, koska se näkee ettei mulla oo kaikki ihan hyvin. Viime viikollaki vedin ihan jäätävät vitutuskännit ja voi sitä morkkiksen määrää.....

Yritän nyt saada tän mun alkoholinkulutuksen minimiin, koska oon nykyään ihan hullu ämmä, ku oon humalassa. On vaan jotenkin niin helppoa tarttua siihe pulloon ja unohtaa se ahdistus, mukamas. Yleensä se vaan pahenee, mut ainaki saan purettua sitä ees vähän.............................

Salaa liikkumista!?

Oon taas päässy takas mun lenkkeilyrutiineihi, eli iltasin oon onnistunu repimään perseeni sieltä sohvan pohjalta ja suunnistanu ulos. Vaikka olis ollu kuinka pimeetä... Ongelmaks tässä on muodostunu tosin yks juttu; jostain syystä haluan pitää tän mun uudelleen syttyneen lenkkeily-innostukseni salassa tolta mun miesystävältä. Ja se nyt on helpommi sanottu ku tehty, ku pelkään että se on joku kerta täällä mun kämpillä jo venaamassa ku tuun juoksemasta. Ja se jotenkin ahdistaa, ku en haluais käydä juoksemas sen kans, ku tunnen muutenki olevani jo ihan tarpeeks plösö sen seuras...
Ja nyt ku se on alottanu saleilun ym. paskan, ni sehän on koko ajan patistamassa muaKIN liikkumaa. Jihu. Se on alkanu tarkkailee mun syömisiä, ja jos vähänki menee överiks ni samantien tulee jotain "junk in the trunk"- kommenttia.... -.-' HUOH!! Se saa mut taas niin epävarmaks ja kuvottuneeks omasta kehosta, ettei mitään rajaa. Ja vittu ku se osaa masentaa!!!

Tavoitteissa pysymistä.

Mä oon pysynyt mun asettamissa kaloritavoitteissa eli maksimimäärissä, SILLOIN kun en oo oleskellu miesystävän seurassa. Eilen se oli taas täällä mun luona ja syötiin jäätelöä! -.-' Mutta onneks se sit halus lähtee lenkille ja mehän mentiin. Eli ei oo NIIN  huono omatunto tosta herkuttelusta. Karkki- ja viinalakko on kestäny huiman viikon, wuhuhuu. Mut ainakaa en viikonloppuna repsahtanu, luoja sentää se oli lähellä!!! Toivon, että saisin elettyä ilman kyseisiä paheita kuukauden tai pari. Olisin niin tyytyväinen.
Noh, onneks en nyt tota poikkista nää ku vasta ens viikolla seuraavan kerran, joten vois tästä tää paino jopa vähän pudotakki. Jostain syystä mä kuitenkin koen ton lenkille lähtemisen kauheen vaikeena, en vaan ymmärrä miks. Käyn siellä, jos pääsen aikasin koulusta eli kun on vielä valoisaa. En ymmärrä, miks en vaan halua pimeeseen aikaan lähteä, vaikka on katuvalot sun muuta. Tänään on vaan mentävä!!!! Olis ihanaa saada motivaatio tota liikuntaa kohtaa takasin...

Vitutus.

Sanotaanko että tällä hetkellä mua piristää tasan yks asia; ja se on se, etten pysty vieläkään syömään. Sen sijaan ottaa vaihteeks ihan helvetisti päähän se, että miesystävä käyttäyty taas niinku mikäki kusipää. Se sai mut eilen taas niin raivoihin, ettei mitään rajaa. Eikä se ite ees tajua!!! Tein sille kyl niin selväks, että mulle tulee paska mieli noista sen tempuista, mut ei se ota kuuleviin korviinsa. Kattoo ny mitä tästäki taas tulee.

Laihduttajan unelma: mahatauti!

Hienoo sairastella näin joulun aikaan, ihan oikeesti. Mikään ei pysy sisällä, eikä ruokahalua tän takia siis oo! Huomisen ahmimiset jää siis minimiin, mikä on niin loistojuttu koska joulusin sikailen yleensä huomattavan paljon! Ylläri...
Hieman vituttaa tosin se, että tuli eilen miesystävän kanssa erimielisyyksiä, koska se mokaili oikeen olan takaa. Tää päivä onki menny lähinnä siihen, että se soittelee ja pistää viestejä, joissa pyytelee anteeks. Hienosti onnistu pilaamaan mun ensimmäiset lomapäivät, pisteet siitä. Kerranki koen hyvänä asiana sen, että se asuu eri kaupungissa... Tarkotuksena olis silti nähä taas viikon päästä, kattoo ny mitä siitäki tulee.

Paastoa?

Voisin ihan hyvin vetästä tänään paastopäivän, MUTTA.... Mies on ehkä tulossa tänne tänään, joten se saattas kusta tän koko päivän. Toisaalta toivon ihan tosi paljon, että se ilmestyski oven taakse, mut sit taas... En oikeen jaksas sitä tänää. Se eilen soittelin mulle kännissäpäite läpi yön, ja mun meni niin hermo siihe taas. Ehkä tämmöset parisuhteet ei vaan oo mua varten. Ahdistaa jotenki ihan hirveesti, vaikka rakastan sitä ihan älyttömästi. En vaan oo tottunu tämmösee.
Sinkkuna olemine oli niin paljon helpompaa. Ei tarvinnu suunnitella kavereide tapaamista toisen aikataulun perusteella ja sai mennä ja tulla miten lystäs. Sai tehdä mitä vaan! Nyt tarvis humalassaki pitää jonkinäköstä kontrollia käsissä, hohhoi. Ehkä mulla on muute vaa huono päivä ja ajattelen tämmösiä, en tiiä.

Varsinaista paskaa.

Tässä oon nyt koko päivän odotellu, josko se mies päättäs tulla tänne mun luo vai ei... No ei oo näköjään tulossa, oli tärkeempää tekemistä. On se kiva, että se osaa ainaki priorisoida asiat elämässää. No, itellä ollu koko päivä paastoa, ja pitäs vielä tenttiinki lukea. Kiinnostus tasan nolla, koska mietin vaan sitä, minkä ihmeen takia oon tällä hetkellä yksin enkä käpertyneenä sohvalla jonkun kainaloon.
Tälläki hetkellä oottelen vaivasta viestiä tai puhelinsoittoa, epätoivone ku oon. Täytys nyt vaan keskittyy siihe kouluu vielä pari viikkoa ja sit vois heittäytyä lomalle. En vaan ymmärrä, miks nää viimeset viikot aina ennen jotain lomaa on niin saatanan turhauttavia ja vaikeita.... Helpottas vaan kummasti, jos se yks olis nyt täällä mut EIIII!

Vapaapäivä.

Se, että jostain syystä kaikki tän päivän tunnit on peruttu, ei saa mua yhtää paremmalle tuulelle. Puhuttiin viikonloppuna ton miesystävän kanssa siitä, että meiän pitäs ihan oikeesti alkaa liikkumaan. Jostain syystä puhuttiin kehonrakentajista ja se sit sano, että jos naisella on sopivasti lihaksia, ni se on sen mielestä hot. Katoin itteeni peilistä ja mulla ei todellakaa mitää lihasta oo oikee missään. Mitä se siis näkee mussa? Ja se haluais, että alettas käymään yhdessä kuntosalilla. Saatas lihaksia, MOLEMMAT.
Voin myöntää, että olo tuntu ton keskustelun jälkeen tosi ahdistuneelta, koska oon näistä mun syömispelleilyistä jonkin verran sille jopa kertonu. En kaikkea tietenkää, koska en oo mikään idiootti. Mutta se, että se tietää ja silti keskustellaan tämmösia, pistää vituttamaan. Toisaalta haluaisin itekkin lisää lihaksia, mut en oi sitä sile myöntää. Koska jos kerron, ni se vaa kannustas mua ja sit olisin taas jonkun pakkomieleteisen laihdutuksen kourissa. Toisaalta, ku katon itteeni, ei se tosiaanka olis pahasta. Täytys vaan ostaa toho vaakaa uudet patterit, ni näkisin konkreettisen todisteen siitä, kuinka kuvottava oon.

Long time no see.

Edelliseen postaukseenki oli jopa tullu kommentteja, joihin en tietenkään ollut vastannut. Syynä siihen se, etten oo pystyny täällä käymään melkeinpä kuukauteen. On vaa nii epäonnistunu olo, koska laihdutus ei oo sujunu. Paino on pysyny paikoillaa, onneks ei sentään oo lähteny nousuun. Musta tuntuu, että oon tällä hetkellä silti ihan ylionnellinen, koska oon löytäny ihmisen jota rakastan ihan suunnattomasti. Ja tässä parasta on se, että sekin rakastaa mua.
Silti haluaisin olla huomattavasti pienempi, ees hitusen alle sen 60 kilon, jota olin tasan vuosi sitten. Muistan vieläki miten vihasin itteeni sillo, aina ku vaan vilkasinki peiliin. Nyt ku katon sillosia valokuvia musta, tällä hetkellä melkeenpä sen 10kg lihavampana, tajuan miten pieni olin. Mulla oli jumalauta jopa lihaksia sillo! Eikä mahaa nimeksikää, mutta sillo se tuntuu vaa nii toisenlaiselta. Olin omasta mielestäni just sen kokone ku olin aina halunnukki olla, ja haluan takas siihen.

-Whatever it takes, I'm gonna make it again!!!!-

 

 

PS. koulu kusee ja pahasti. Mua vaa vituttaa koko se touhu. Oon silti enemmä ku onnelline, että saan siellä opiskella.

Uusi kuukausi, uudet kujeet

 Se kaikki alkaa TAAS!!! Kuun ensimmäinen päivä, ja niin myös laihiksen. Jumalauta, nyt mä sen alotan. En jaksa enää tätä mun alati löystyvää vyötärön seutua ja hyllyviä reisiä. Oon paisunu ku pullataikina, mutta siihen tulee nyt muutos. Jätän alkoholin, rupeen laskemaan kaloreita ja ennen kaikkea: LIIKKUMAAN! Mitä helvettiä tapahtu mun ennen niin säännölliselle lenkkeilylle ja lihaskunnolle, mitä mitä mitä?!!!! Pakko ottaa itteeni vähä niskasta kiinni ja kattoa peiliin; en oo tyytyväinen.

Pelottavinta tällä hetkellä kuitenki on se, että oon rakastunu. En oo kertonu sitä vielä tälle tyypille, kai haluan säästää sitä oikeeseen hetkeen. On vaan niin outoo olla näin onnellinen...

Parisuhde on perseestä.

Tällä hetkellä vituttaa aika suunnattomasti. Oon löllyvä läskikasa, ja suhteessa olo ei ainakaa helpota mun fiiliksiä. Vituttaa, etten saa itteeni mitään kuria, ainaka sillo ku toi toine osapuoli pyörii jalois. Viimeks tää laihdutus oli jotenki niin helppoo, ku ei tarvinnu murehtia muista, sai vaan keskittyä liikuntaan ja kalorien laskemiseen. Nykyään painaa koulutyöt päälle ja toi jätkä. Joka btw aiheuttaa mulle tällä hetkellä hermoromahdusta. En vaan tiiä, mitä ajattelen siitä tällä hetkellä. Fuck! Musta tuntuu, että oon tällä hetkellä liian onnellinen ja kohta mä niin vajoan taas alaspäin. Sitä hetkeä odotellessa...

Failing.

Alotin opinnot tosiaan tossa maanantaina ja ai että ku tykkään <3 :) Viihdyn ihan äyttömästi mun ryhmän kanssa ja ollaanki oltu jo pariin otteeseen vähä viihteellä. Hyvä vaa, on ainaki tullu tutustuttua muihin paremmi ku mitä vaan koulun penkillä pystyis. Ja tietty alkoholi saa musta aika puheliaan tyypin, joten oon pystyny olemaa paljon avoimempiki. Huh!
Laihdutus sen sijaan.... Fuck! Ei voi muuta sanoo, ku että tänää se alko taas alusta. Terveelliset keinot sikseen, mun on pakko ottaa viimevuotisia keinoja käyttöön, koska sillä se sentää toimi! Nää mun terveysintoilut ei oo johtanu mihinkää tuloksii, päinvastoin; kiloja vaa kertyy! >:(
Enkä muista oonko tätä jo täällä mainostanu, mut nykyää mä seurustelen sen tyypin kans, johon tutustuin kesän alussa. Sillon yritin vaa päästä siitä eroon, mut vitsit ku mulla on hyvä fiilis sen seuras. Sitoutumiskammo kun vaivaa, nii....... Täytyy kattoo, koska se ahdistus iskee. Ehkä hyvä puoli tässä on se, että meillä on etäsuhde. Enpähä ahdistu niin paljoo, ku se ei pyöri koko ajan jaloissa. Kuulostanpa hirveeltä. :D

Paastoa.

Tänään se taas alkaa -  kalorien laskeminen ja liikuminen. Oon ottanu ny ihan liian lokoisasti koko kesän ja vaaka huusi armoa ku sille tänään hyppäsin. 67,5 kg - OH MY FREAKING GOD!!! Pelkäsin kyllä luvun alkavan jo seiskalla, mutta luojan kiitos niin ei käyny. Mutta ku mä aattelen tätä tarkemmi, ni puoles vuodes oon LIHONNU 8 KILOA!!!!!! Mitä jumalauta!?! Kontrolli hoi, missä oot?!
No, rankaisen itseäni - kehoa myöten - pitämällä tän päivän paastoa. Saa nähdä miten onnistuu, viime kerrasta ku on jo ihan liian kauan. Onneks olin eilen niin laiska, etten vaivautunu kaupassa käymää, joten jääkaappi huutaa tyhjyyttä ja kaapeistakaa tuskin löytyy mitää... Mut ahne paska kyl keinot keksii.
Mut silti, ei mua mitenkää masenna tää mun paino. Oon jotenki tullu jo sinuiks itseni kans, ihme kyllä. Ehkä mä jopa jo tykkään itestäni ja sen takii eräs muukin on oppinu tykkäämään musta.... <3 Voi onnelisuus! Voin kertoa, että viime vuosi oli niin perseestä kaiken tän laihduttamisen ja masennuksen takia, etten halua vajota enää NIIN alas tän kans. Mä en halua olla enää koskaan niin syvällä tässä touhussa!!! Nyt mä yritän keksiä jotenki parempia keinoja tiputtaa tätä mun painoa, vaikka se sit ottaski hieman enemmän aikaa. En vaan jaksais sitä jokapäivästä rumbaa, ku hypein monta kertaa vaa'alla ja kattelin itseäni peilistä. "Tossa on läskiä ja tossa ja tossa! Vihaan itteeni!!!!" Joka helvetin päivä sitä samaa paskaa, ihmekkös se että masennuin. Ja se eristäytyminen muista - voi luoja, ei sitä enää!!!!
Itseasiassa, yritän nyt paikkailla mun välejä niihin, joihin oon katkassu yhteydet syystä tai toisesta. Torstaina kahvittelen tyypin kans, jonka kans en ollu puhunu pariin vuoteen maailman typerimmästä syystä! Kyllä ihminen osaa olla tyhmä. Mut tästä vuodesta aion tehdä tähänastisista parhaimman! So far so good. Oon onellisempi ku koskaan, ainaki vielä. Johtunee siitä, että vihdoin oon löytäny tyypin, joka tykkää musta ihan älyttömästi kaikkine virheineen. Ja mä en oo koskaa tuntenu mitää vastaavaa ketään kohtaan mitä nyt. Hihi <3
Toivottavasti saan vaan ylläpidettyä tätä päättäväisyyttä vähä pidempää!!!!

Gosh.

Ärsyttää, et paino ei liiku suuntaan tai toiseen, ihan sama mitä tekee. En silti anna sen masentaa, koska muuten mulla menee niin hyvin tällä hetkellä, hih! <3 Tapasin taas erästä miestä ja se esitteli mua jo sen kavereille, apua.... Mua ehkä hieman pelottaa, et mihin tää juttu on menossa, koska aluks en tosiaa uskonu tästä kehkeytyvän mitään, mut alkaa jo mieli muuttumaa, on se vaa sen verran mahtava tyyppi.
Mut joo, yritän ottaa tässä nyt kolmen viikon tehokiinteytys-spurtin, koska luojan kiitos ei vielä oo mitkää helteet ja bikinikelit, ni ehkä ehdin vielä jotai tekemään. Duunis tulee ainaki liikuttua, täytys vaa jaksaa tehdä jotain vapaa-ajallaki, muutakin ku vaa sitä iänikusta kaljan kittaamista... Huoh. Terassikeli tuntuu olevan joka viikonloppu, sato taikka paisto. -.-'
Tällä viikolla tiedän, et sitä kuppia tulee ainaki vielä otettua, 'cause it's my birthday soon. Täytys vaa jotenki saada oltua ilman niitä övereitä, helpommi sanottu ku tehty... No onneks tää ryyppäämine (MUKAMAS) helpottaa, ku koulu alkaa. Toivottavasti en vaivaudu jokasii opiskelijapippaloihi!

Happy!

Oon nyt seitsemännessä taivaassa, vähintäänki! Ekaks, pääsin ammattikorkeeseen, jesjesjes!!!! Ja eilen näin yhtä mahtavaa miestä, joka niinki kauniisti sano ku:"Musta tuntuu, että mä voisin vielä rakastaa sua." <3 Ja tosiaan, ei olla ihan kauheesti edes tapailtu, mutta mulla on tästä nyt niin hyvät fiilikset.
Lenkkeily joutuu nyt vähä jäämää, koska loukkasin itteni töissä, eikä kävelystä saati juoksusta tuu tällä hetkellä yhtään mitään. Ärsyttävää, täytyy vaa kattella mitä pistää kurkusta alas......