Still alive.

Kesä meni töitä tehdessä ja viimesen viikon olinki hieman etelän lämmössä. Ryyppäsin liikaa ja söin paljon ihanaa ruokaa! Toivon, että koulun alun myötä tää elämä ja laihdutus taas tästä tasaantuu ku opinnot vie kaiken energian. Ja pystyn tosiaan taas keskittymään paljon paremmin siihen, mitä pstän kurkustani alas.

Ja nyt ku pääsee taas viettämään vähä paremmin omaa aikaa ihan omassa kämpässä, ni voin pitää taas muutamia paastopäiviä... :) Ja koulukin on suonu tällä hetkellä pari vapaapäivää joka viikolle, ni syksystä tulee ainaki melko iisi!

Eli tällä hetkellä hyvä olo.

Kesäfiilis

Ajattelin jatkaa mun laihdutus-urakkaa terveellisellä linjalla. Oon lisänny liikuntaa huomattavasti, nyt kun pidän tota uintiakin mahdollisena. Oon siitä outo, etten vaan pysty menemään uimahalliin, varmaan joku lapsuuden trauma tai jotain.. :D Mutta nyt ku on toi lätäkkö tossa parin kilsan päässä ja vesiki on jo älyttömän lämmintä, ni räpiköityä tulee melkein joka päivä. Bongasin myös hyvän urheilupuiston, jossa harrastamisen mahdollisuudet on ihan rajattomia ja siellä tulee kans käytyä muutaman kerran viikossa! Ja habaki on kasvanu, kiitos kesätöiden. ;)

Musta tuntuu, että tällä htkellä oon onnellisempi ku koskaan. Sen sijaan, että murehtisin ja masentelisin joka jutusta, oon alkanu löytää asioista hyvätki puolensa. En oo tuntenu tämmöstä vuosiin!

Kesäduuni on perseestä.

Maanantaina alko tosiaan työt tehtaalla ja jatkuu näillä näkymin elokuun puoleen väliin asti. Nyt jo paikat ihan paskana ja tätä tarttis taas jaksaa seuraavat kolme kuukautta! En siis oo ekaa kertaa kyseisessä paikassa duunissa, taitaa olla jo peräti viides kesä menossa. Mutta turha valittaa, kun kerran töitä riittä ja rahaa tulee.

Laihdutus sujuu kans paljon paremmin, ku ei työpäivän jälkee tartte pahemmi liikkua. Syömisetki sujuu paremmin, ku arkeen tuli taas jonkinnäköstä rutiinia. Miesystävä taasen ärsyttää jo pelkällä läsnäolollaan, eikä sille varmaan tuu hyvä mieli, ku oon ihan vittuuntunu ja välinpitämätön sitä kohtaan. En vaan voi sille mitään, jotenki oon työpäivän jälkeen aina vaan niin helvetin pahalla päällä, vaikka töissä onki mukavat työkaverit ja päivä olis ollu muutenki ihan jees....

Lisäks on alkanu taas ahdistaa ja masentaa, en tiä mikä mua taas vaivaa. Ehkä nää kesäilmat ja se fakta, että oon vielä aikamoinen pullukka!!! Epäonnistunut olo. Eikä mun päin helvettiä oleva unirytmi ainakaan auta asiaa.

Syöksykierre

Kielsin just mun miesystävääni tulemasta huomenna tänne! Vetosin siihen, että mun on ihan PAKKO lukee perjantain tenttiin ja se vaa olis tiellä... Todellinen syy oli se, että aion syödä huomenna mahdollisimman vähän ja keskittyä mun laihdutukseen. Pelkään jotenki, että tää mun painonpudotus lähtee TAAS lapasesta ja kohta makaan vaan sängyllä pystymättä tekemään yhtään mitään sydän hakaten tuhatta ja sataa  - vaan sen takia, että olis tullu paastottua taas liikaa ja mun keho huutaa ravintoa!

Haluaisin pudottaa painoa terveellisesti, lenkkeilemällä ja syömällä oikein. Mut jotenki on vaan helpompaa karsia siitä ruokapuolesta ja murehtia siitä sitte, kun se ahmimiskohtaus iskee.... Haluan vaan, että mun paino tippuis salamavauhtia ja oisin jo edes yhtä pieni, mihin viimeks pääsin... Ajatella, mun paino on jopa alkanu vitosella! Sit musta tuli onnelline ja ruoka alko maittamaan, alkoholi vielä enemmän. Ja nyt miesystävän kaa vedetään mättöä kilpaa. Onneks tää kuukausi on sellane, et rahat on tosi tiukilla, eikä mulla oo ees varaa ryypätä! :D

Ja hei, mulla on enää yks koulupäivä. Mihin tää vuosi on oikeen kulunu?

Stressiä.

Tenttejä on pukattu nyt jokaselle viimeselle viikolle, melkeinpä joka ikiselle päivälle löytyy omansa. Stressiä tosiaan riittää, koska en tosiaan oo sellasta tyyppiä, joka lukee niihin tentteihin AJOISSA. Yleensä se rumba alkaa edellisenä iltana ja jatkuu ehkä seuraavana aamuna... Pääasia on se, että läpi pääsee. No nyt oon kyl ruvennu tsemppaamaan, ja mulla on jo aika hyvät mahikset päästä jopa ruotsista läpi, kurssin alussa ei silti tosiaan näyttäny..........
Ja sit on tietenkin tää mun paino, joka pysyy kutakuinkin samassa, koska mässytän aina ton miesystävän kanssa. Tää viikko on siitä hyvä, että hän on iltavuoros, eikä me näin ollen edes oikeen nähdä - näin vältetään mättöhetket! Uskon tällä viikolla painon jopa putoavan, näyttää vaan uhkaavasti siltä, että viikonloppuna tarttis mukamas taas ryypätä. Ei vaan tekis yhtään mieli. Ens viikkoki - VAPPU - voi helvetti sanonpa vaan! Kaikki ne ruoat ja juomat, oumään... Haluaisin niin olla pienempi töihin mennes, mutta tätä tahtia ei hyvältä näytä. Mut onpaha mulla täs vielä kuukauden kiri, ja aion ottaa siitä kaiken irti!!!!!!!!

Melua turhasta.

Ahdistaa. Viime aikoina tää tunne on hiipiny mun sisälleni aivan liian usein. En vaan osaa torjua sitä mitenkään enkä osaa vaikuttaa niihin asioihin, joista tää tunne johtuu. Skippasin siis koulun tänään ja makoilin vaan sängyllä itkien. Jotenki ihan luuseri-olo, koska en osaa saati halua puhua tästä kellekään. Ne vaan kuvittelis mun lintsaavan huvin vuoks, kun tosiasiassa pelkään saavani näitä itkukohtauksia koulussakin... Tälle täytyy tulla loppu.

Oloa ei myöskään helpota se, etten nää miesystävää koko viikkoon. Eikä sitä tunnu se haittaavan! Oon tottunu siihen, että se soittelee mulle aina iltasin, mut nyt en oo kuullu siitä mitään pariin päivään. Ehkä se haluaa ottaa etäisyyttä tai jonkinnäköstä lomaa mun seurasta. En sit tiiä, ihan sama. Mun täytyy opetella tää yksinäisyyden jalo taito uudestaan...

Ehkä ainoo hyvä puoli tässä erossa olemisessa on se, että syömiset sujuu ku unelma. Tänää kaloreita kertyny 800 ja suunnitelmissa on vielä lenkille lähtö. Huomenna tuskin ehdin kovinkaa paljoo edes ajattelemaa syömisiä, ku täytyy vähä reissata suuntaa jos toiseen. Toivottavasti loppuviikko menee syömiste ja liikkumiste suhteen samaan malliin!!!

Never close your eyes

Sain viime yönä ihan järkyttävän itkukohtauksen ja poikaystäväki heräs siihe. Jotenki häpesin sitä, mut silti se jakso halailla ja kyseli mikä harmittaa. KAIKKI. Mut en pystyny puhumaa sille ja sit ku aattelin vähä avautua ni herra oliki jo unessa. Ja mä jatkoin sitä murehtimista...
No aamulla sain toisen itkukohtauksen (EN YMMÄRRÄ MIKÄ MUA VAIVAA), no se tokas vaa lähtiessää, et: "Koita ny ryhdistäytyä.". Eli heh heh, maltan tuskin odottaa ku sen pitäs illemmalla tänne eksyä. En VOI itkeä, enkä pysty puhumaan. Onhan näistä jutuista ennenki yksin selvitty, pikkasen ahdistusta, no big deal.

Mutta tunnevammaisena, kylmänä akkana pystyn jatkamaan eteenpäin niinku ennenki. Patomalla asioita ja keskittymällä kaikkeen muuhun: tällä hetkellä laihdutukseen ja kouluun. Ei vaan pitäs ajatella niin paljoo, ettei tämmösiä tunnepurkauksia pääsis muiden läsnäollessa syntymään. Yksin niitä pystyy vielä käsittelemään, jonkun muun nähdessä ei.

Syöttöporsas

En ees muista sellasta viikonloppua, jolloin olisin syöny yhtä paljon ku nyt perjantain ja sunnuntain välisenä aikana. HÄVETTÄÄ se ruokamäärä; sipsejä, suklaata, hesemättöä, normiruokaa..... Kaloreita kerty yli viikon edestä, yök! Mun täytyy ryhdistäytyä. Syömisten suhteen oon huomannu ettei toi poikaystävän läsnäolo auta yhtään syömisten tarkkailussa. Enkä voi ees kertoa sille, että haluun LAIHTUA ja kuihtua. Aina ku ollaan yhdessä - eli nykyää melkeinpä koko ajan - ni syömiset menee ihan päin persettä! Onneks on nyt muutama päivä tätä omaa rauhaa, jos sais skarpattua.

Eikä mun olotilaa paranna yhtään se, että suunnitellaan lomamatkaa lämpösempään, eli johonki Välimerelle <3 Odotin sitä hetken innolla, kunnes tajusin olevani aika ryhävalas. Mun on PAKKO saada itteni kondiksee ennen kesää! Toi reissu tehään vasta loppukesän puolella, eli armonaikaa on vielä. Oon onnistunu laihtumaan ennenki, en vaan osannu odottaa niitä kiloja tulevan takasin... Miks tää on nyt niin helvetin vaikeeta?

Ahkera opiskelija.

Nyt en ymmärrä mikä ihme mua vaivaa, ku oon jaksanu vääntää koulujuttuja enemmän ku tarpeeks. Tentteihin oon jaksanu lukea ja hei, oon tehny jopa LÄKSYJÄ! Mitä helvettiä oikeesti. Kai mä keskitän mun energian johonkin sellaseen, etten ees ehdi ajattelemaan syömistä. Pari viime viikkoa hengasin tosin ton poikkiksen tykönä, joten paino junnaa edelleen samassa. Ei tosin nähdä nyt melkein viikkoon, joten tiedän tän painon lähtevän laskuun. Oon jopa vähä tyytyväinenki siihe, et saan vähän omaa rauhaa. On sitä tullu taas nyhjättyä toisen kainalos vähä liikaaki....

Mua tosin häiritsee ihan mielettömästi se, että mua on taas alkanut masentaa ja ahdistamaan ihan vitusti kaikki, mut en vaan taaskaan saa suutani avattua. En tajua mikä mua vaivaa, ja on toi miesystäväki alkanu olemaa melko huolissaa musta, koska se näkee ettei mulla oo kaikki ihan hyvin. Viime viikollaki vedin ihan jäätävät vitutuskännit ja voi sitä morkkiksen määrää.....

Yritän nyt saada tän mun alkoholinkulutuksen minimiin, koska oon nykyään ihan hullu ämmä, ku oon humalassa. On vaan jotenkin niin helppoa tarttua siihe pulloon ja unohtaa se ahdistus, mukamas. Yleensä se vaan pahenee, mut ainaki saan purettua sitä ees vähän.............................

Getting wasted.

En tajua miks mulla on nykyää jatkuvasti vaan niin huono olla. Pelkään, et masennus on taas hiipiny takas osaks mun elämää, ei sitä onnea kauan sit kestänykkää. No nyt kun kerran ahdistaa, ni kai mä alan nollaamaan. Perskännit, here I come!

Uudelleen löydetty motivaatio!!!!

Vihdoin ja viimein syömiset sujuu niinku pitää ja liikuntaa kertyy enemmä ku tarttis! Ihana fiilis, pitkästä aikaa.... Tein ittelleni tarkat säännöt; en syö enää kuuden jälkeen, ehdoton EI kaikelle napostelulle, ei karkkia, juon paljon paljon vettä päivän mittaan ja ehdottomasti lisää liikuntaa. Ja luoja kun on hyvä olla!!!! Ehkä lähden tästä uuteen nousuun, kesällä aion olla elämäni kunnossa!

"Voisit säki alottaa kuntokuurin..."

Oi kiitos rakkaani, kauniista sanoistas. Aattelin riittäväni tämmösenä, but oh well. Eli siis miesystävä sano ihan suoraan, että voisin alkaa vähä kinteyttämään itteeni ja kuntoilee ja syömää terveellisemmi ja blaa blaa blaa. Tuliki sit tosi kiva olo. Ei ahdista tai mitään.....
Ei täs sit mitään, otan siihe nyt hieman etäisyyttä, vaikka tiedän sen olevan ihan oikeessa. Aloin sit puhumaan sen kans tästä kuntokuurist ja muusta paskasta, ja puhuin siitä etten haluais laihdutuksen menevän liian pitkälle... Sit se vaa sano, ettei mun tarttis laihtua vaan voisin mukamas vaan kiinteyttää. Joopa joo. Luuleeks se nyt, että pystyisin olemaan rennosti sen seuras tai että haluaisin sen näkevän mut vähissä vaatteissa. Pelkästään saunominen sen kanssa noitten juttujen jälkeen oli sanoinkuvaamattoman ahdistavaa, ku yritin siinä itteeni parhaani mukaan peitellä. En voinu olla ajattelematta, että mitä se miettii ku se kattelee mun hyllyvää mahaa ja selluliittireisiä. Tällä viikolla en aio nähdä sitä, koska haluan tosiaan olla omissa oloissa jonkin aikaa ja keskittyä painon pudottamiseen. En vaan oo hyvä tämmösenä.

No mutta, sainpaha motivaatiota tähänki touhuun..................................