Kesäduuni on perseestä.

Maanantaina alko tosiaan työt tehtaalla ja jatkuu näillä näkymin elokuun puoleen väliin asti. Nyt jo paikat ihan paskana ja tätä tarttis taas jaksaa seuraavat kolme kuukautta! En siis oo ekaa kertaa kyseisessä paikassa duunissa, taitaa olla jo peräti viides kesä menossa. Mutta turha valittaa, kun kerran töitä riittä ja rahaa tulee.

Laihdutus sujuu kans paljon paremmin, ku ei työpäivän jälkee tartte pahemmi liikkua. Syömisetki sujuu paremmin, ku arkeen tuli taas jonkinnäköstä rutiinia. Miesystävä taasen ärsyttää jo pelkällä läsnäolollaan, eikä sille varmaan tuu hyvä mieli, ku oon ihan vittuuntunu ja välinpitämätön sitä kohtaan. En vaan voi sille mitään, jotenki oon työpäivän jälkeen aina vaan niin helvetin pahalla päällä, vaikka töissä onki mukavat työkaverit ja päivä olis ollu muutenki ihan jees....

Lisäks on alkanu taas ahdistaa ja masentaa, en tiä mikä mua taas vaivaa. Ehkä nää kesäilmat ja se fakta, että oon vielä aikamoinen pullukka!!! Epäonnistunut olo. Eikä mun päin helvettiä oleva unirytmi ainakaan auta asiaa.

Ahdistukseen ahmimista.

Mulla alkaa vika viikko koulua ja sen jälkeen olis tarkotus muuttaa kesän ajaks miesystävän luo. En tiiä, miltä pitäs tuntua, mutta mua ahdistaa ja vituttaa. Mulle jo viikonloppu alko käymään taas hermoille, ku kerjäsin huomiota toisen istuessa tietokoneen ääres... Ja lopulta mun meni hermo ja olin pahalla tuulella, eli ihan paska vloppu takana. Ja mä jopa pyysin siltä, että viettäs mun kans aikaa ja uhrais ees yhen päivän mulle ja blaa blaa blaa. No tänää lähdin kotia kohti huomattavasti aikasemmi, ku mitä olin aatellu, koska en vaan jaksanu enää.
Ja nyt ku mietin, että koko kesä olis tommosta + työt siihen kylkee.... Ei luoja! No ahdistuin jo pelkästä ajatuksesta ja ahmin sit taas ittelleni vauvamahan. Vituttaa. Onneks tää viikko on omaa aikaa ja saan taas kerätä itteeni ja laihduttaa. Koska kun mä muutan sen luo, ni lihon satavarmana, niin siinä aina käy!

Stressiä.

Tenttejä on pukattu nyt jokaselle viimeselle viikolle, melkeinpä joka ikiselle päivälle löytyy omansa. Stressiä tosiaan riittää, koska en tosiaan oo sellasta tyyppiä, joka lukee niihin tentteihin AJOISSA. Yleensä se rumba alkaa edellisenä iltana ja jatkuu ehkä seuraavana aamuna... Pääasia on se, että läpi pääsee. No nyt oon kyl ruvennu tsemppaamaan, ja mulla on jo aika hyvät mahikset päästä jopa ruotsista läpi, kurssin alussa ei silti tosiaan näyttäny..........
Ja sit on tietenkin tää mun paino, joka pysyy kutakuinkin samassa, koska mässytän aina ton miesystävän kanssa. Tää viikko on siitä hyvä, että hän on iltavuoros, eikä me näin ollen edes oikeen nähdä - näin vältetään mättöhetket! Uskon tällä viikolla painon jopa putoavan, näyttää vaan uhkaavasti siltä, että viikonloppuna tarttis mukamas taas ryypätä. Ei vaan tekis yhtään mieli. Ens viikkoki - VAPPU - voi helvetti sanonpa vaan! Kaikki ne ruoat ja juomat, oumään... Haluaisin niin olla pienempi töihin mennes, mutta tätä tahtia ei hyvältä näytä. Mut onpaha mulla täs vielä kuukauden kiri, ja aion ottaa siitä kaiken irti!!!!!!!!

Omaa aikaa.

Jännittää ihan älyttömästi tuleva kesä. Muutan kolmen kuukauden ajaks ton miesystävän luo töiden takia, ja oon niin varma, että pinna ei tuu sitä jatkuvaa yhdessäoloa kestämään. Viimeset kaks viikkoa oon siellä majaillu, ja sen vuoks kirjottelu onki jääny vähemmälle... Mutta siis, kuukauden kuluttua tää tulee tapahtumaan, ja oon jo nyt niin hermona! Miten tällane voi olla niin iso juttu? Eniten pelottaa se, että mitä sitte kesän jälkee, pystynkö asumaa yksin tän kokeilun jälkee tai ollaanko sit jo niin kyllästytty toisiimme... :D No, mut nyt on taas viikko ihan omaa aikaa ja ehdin hermoilemaa tätä asiaa vielä tovin...

Laihdutus on kuitenkin se, joka ei vaan tunnu onnistuvan ton miesystävän seurassa. Molemmilla on aina kauheet mässyt toisen läsnäollessa, mut päätettiin nyt kokeilla yhdessä tätä laihdutusta. Vaihdetaan ruokavaliota huomattavasti parempaan suuntaan ja ens kuussa hankin salikortin kyseisen kaupungin siedettävimmälle salille.... Kattoo ny miten jaksan töiden jälkeen siellä käydä, mut yritän ny ainaki! Ja herkkuja ei ostella, ainaki mä yritän pitäytyä tässä. Olis kans niin jees, jos saisin dumpattua ton alkoholin käytön...

Ja se mun työ on muuten sellasta, että siellä ainaki tulee kalorit jo poltettua päivän aikana, joten odotanki kiinteytyväni taas kesän aikana. Tänne kirjottelu saattaa kuitenki olla sellane juttu, jota pystyn harvoin tekemään, koska jostain kumman syystä en halua ton mun miesystävän olevan tietoinen tän blogin olemassaolosta. Mutta näillä mennään!!!

Melua turhasta.

Ahdistaa. Viime aikoina tää tunne on hiipiny mun sisälleni aivan liian usein. En vaan osaa torjua sitä mitenkään enkä osaa vaikuttaa niihin asioihin, joista tää tunne johtuu. Skippasin siis koulun tänään ja makoilin vaan sängyllä itkien. Jotenki ihan luuseri-olo, koska en osaa saati halua puhua tästä kellekään. Ne vaan kuvittelis mun lintsaavan huvin vuoks, kun tosiasiassa pelkään saavani näitä itkukohtauksia koulussakin... Tälle täytyy tulla loppu.

Oloa ei myöskään helpota se, etten nää miesystävää koko viikkoon. Eikä sitä tunnu se haittaavan! Oon tottunu siihen, että se soittelee mulle aina iltasin, mut nyt en oo kuullu siitä mitään pariin päivään. Ehkä se haluaa ottaa etäisyyttä tai jonkinnäköstä lomaa mun seurasta. En sit tiiä, ihan sama. Mun täytyy opetella tää yksinäisyyden jalo taito uudestaan...

Ehkä ainoo hyvä puoli tässä erossa olemisessa on se, että syömiset sujuu ku unelma. Tänää kaloreita kertyny 800 ja suunnitelmissa on vielä lenkille lähtö. Huomenna tuskin ehdin kovinkaa paljoo edes ajattelemaa syömisiä, ku täytyy vähä reissata suuntaa jos toiseen. Toivottavasti loppuviikko menee syömiste ja liikkumiste suhteen samaan malliin!!!

Never close your eyes

Sain viime yönä ihan järkyttävän itkukohtauksen ja poikaystäväki heräs siihe. Jotenki häpesin sitä, mut silti se jakso halailla ja kyseli mikä harmittaa. KAIKKI. Mut en pystyny puhumaa sille ja sit ku aattelin vähä avautua ni herra oliki jo unessa. Ja mä jatkoin sitä murehtimista...
No aamulla sain toisen itkukohtauksen (EN YMMÄRRÄ MIKÄ MUA VAIVAA), no se tokas vaa lähtiessää, et: "Koita ny ryhdistäytyä.". Eli heh heh, maltan tuskin odottaa ku sen pitäs illemmalla tänne eksyä. En VOI itkeä, enkä pysty puhumaan. Onhan näistä jutuista ennenki yksin selvitty, pikkasen ahdistusta, no big deal.

Mutta tunnevammaisena, kylmänä akkana pystyn jatkamaan eteenpäin niinku ennenki. Patomalla asioita ja keskittymällä kaikkeen muuhun: tällä hetkellä laihdutukseen ja kouluun. Ei vaan pitäs ajatella niin paljoo, ettei tämmösiä tunnepurkauksia pääsis muiden läsnäollessa syntymään. Yksin niitä pystyy vielä käsittelemään, jonkun muun nähdessä ei.

Syöttöporsas

En ees muista sellasta viikonloppua, jolloin olisin syöny yhtä paljon ku nyt perjantain ja sunnuntain välisenä aikana. HÄVETTÄÄ se ruokamäärä; sipsejä, suklaata, hesemättöä, normiruokaa..... Kaloreita kerty yli viikon edestä, yök! Mun täytyy ryhdistäytyä. Syömisten suhteen oon huomannu ettei toi poikaystävän läsnäolo auta yhtään syömisten tarkkailussa. Enkä voi ees kertoa sille, että haluun LAIHTUA ja kuihtua. Aina ku ollaan yhdessä - eli nykyää melkeinpä koko ajan - ni syömiset menee ihan päin persettä! Onneks on nyt muutama päivä tätä omaa rauhaa, jos sais skarpattua.

Eikä mun olotilaa paranna yhtään se, että suunnitellaan lomamatkaa lämpösempään, eli johonki Välimerelle <3 Odotin sitä hetken innolla, kunnes tajusin olevani aika ryhävalas. Mun on PAKKO saada itteni kondiksee ennen kesää! Toi reissu tehään vasta loppukesän puolella, eli armonaikaa on vielä. Oon onnistunu laihtumaan ennenki, en vaan osannu odottaa niitä kiloja tulevan takasin... Miks tää on nyt niin helvetin vaikeeta?

Ahkera opiskelija.

Nyt en ymmärrä mikä ihme mua vaivaa, ku oon jaksanu vääntää koulujuttuja enemmän ku tarpeeks. Tentteihin oon jaksanu lukea ja hei, oon tehny jopa LÄKSYJÄ! Mitä helvettiä oikeesti. Kai mä keskitän mun energian johonkin sellaseen, etten ees ehdi ajattelemaan syömistä. Pari viime viikkoa hengasin tosin ton poikkiksen tykönä, joten paino junnaa edelleen samassa. Ei tosin nähdä nyt melkein viikkoon, joten tiedän tän painon lähtevän laskuun. Oon jopa vähä tyytyväinenki siihe, et saan vähän omaa rauhaa. On sitä tullu taas nyhjättyä toisen kainalos vähä liikaaki....

Mua tosin häiritsee ihan mielettömästi se, että mua on taas alkanut masentaa ja ahdistamaan ihan vitusti kaikki, mut en vaan taaskaan saa suutani avattua. En tajua mikä mua vaivaa, ja on toi miesystäväki alkanu olemaa melko huolissaa musta, koska se näkee ettei mulla oo kaikki ihan hyvin. Viime viikollaki vedin ihan jäätävät vitutuskännit ja voi sitä morkkiksen määrää.....

Yritän nyt saada tän mun alkoholinkulutuksen minimiin, koska oon nykyään ihan hullu ämmä, ku oon humalassa. On vaan jotenkin niin helppoa tarttua siihe pulloon ja unohtaa se ahdistus, mukamas. Yleensä se vaan pahenee, mut ainaki saan purettua sitä ees vähän.............................

Getting wasted.

En tajua miks mulla on nykyää jatkuvasti vaan niin huono olla. Pelkään, et masennus on taas hiipiny takas osaks mun elämää, ei sitä onnea kauan sit kestänykkää. No nyt kun kerran ahdistaa, ni kai mä alan nollaamaan. Perskännit, here I come!

"Voisit säki alottaa kuntokuurin..."

Oi kiitos rakkaani, kauniista sanoistas. Aattelin riittäväni tämmösenä, but oh well. Eli siis miesystävä sano ihan suoraan, että voisin alkaa vähä kinteyttämään itteeni ja kuntoilee ja syömää terveellisemmi ja blaa blaa blaa. Tuliki sit tosi kiva olo. Ei ahdista tai mitään.....
Ei täs sit mitään, otan siihe nyt hieman etäisyyttä, vaikka tiedän sen olevan ihan oikeessa. Aloin sit puhumaan sen kans tästä kuntokuurist ja muusta paskasta, ja puhuin siitä etten haluais laihdutuksen menevän liian pitkälle... Sit se vaa sano, ettei mun tarttis laihtua vaan voisin mukamas vaan kiinteyttää. Joopa joo. Luuleeks se nyt, että pystyisin olemaan rennosti sen seuras tai että haluaisin sen näkevän mut vähissä vaatteissa. Pelkästään saunominen sen kanssa noitten juttujen jälkeen oli sanoinkuvaamattoman ahdistavaa, ku yritin siinä itteeni parhaani mukaan peitellä. En voinu olla ajattelematta, että mitä se miettii ku se kattelee mun hyllyvää mahaa ja selluliittireisiä. Tällä viikolla en aio nähdä sitä, koska haluan tosiaan olla omissa oloissa jonkin aikaa ja keskittyä painon pudottamiseen. En vaan oo hyvä tämmösenä.

No mutta, sainpaha motivaatiota tähänki touhuun..................................