Muuttoa tehdessä.

Viime vuonna näihi samoihi aikoihi muistan, miten mä autoin yhtä mun kaveria muutossa. Nyt on mun vuoro muuttaa. Tosin ilman apua. En tiiä mikä siinä on, mutta jotenki kaikilla on yhtäkkiä jotain menoa, ku pyydän niiltä apua. Pakkaamisen jouduin tietty hoitamaan ite, toivottavasti joku auttas ees näitte kamoje raahamises. Huoh!
No, tietääpähä sit miten paljon mä autan niitä, ku ne tarttee jotan......

Ahmimisjuhla.

Ootan kauhunsekasin tuntein tän päivän jouluateriaa. Tiedän, et kaikki kiinnittää huomiota muiden syömisiin, ja myös mä oon sen painostuksen alasena. Faija ku on päässy kokkaamaa, ni tietty sieltä löytyy joka ikine mahdolline jouluruoka ja tietty riisipuuro. Huoh. En vaan keksi mitää keinoo skipata tätä päivää, I guess I just gotta go with it. Huomenna en haluu ees kattoo itteeni peilistä, saati sit rasittaa vaakaa. Oon vaan peiton alla koko päivän!

Sleepless.

En saa taaskaan nukuttua normaalisti. Torkahtelen millon sattuu ja herään aamuyöstä. RAIVOSTUTTAVAA! Nytki nukahdin niin, et missasin Muodon vuoksi, ja heräsin taas kukonlaulun aikaa.
Tän päivän aattelin mennä syömättä, koska huomen ois taas edessä ostoksille meno. Siitä on tullu mulle jotenki mukavaa, viime vuonna näihi aikoihi en ois sanonu noin. Sillon mä ahtauduin koon 42-44 vaatteisiin ja nyt mulle sujahtaa 36 päälle. Mut silti peilistä kattoo takas se vuodentakane lyllerö, tuntuu ettei se mua koskaan ois jättänytkää.
Jotenki en vaan pysty näkemään itteäni yhtään erilaisena ku ennen. Mittanauha ja vaaka taas sanoo muuta. Mut peili.... se on armoton.

Stranger to some and a visione to none.

Pelkuri.

Peruin mun tänpäiväsen ravitsemusterapeutin. En vaan halunnu mennä sinne kuuntelemaa kaikkee sitä lässytystä, että mitä pitäs syödä ja millon. Eikä siit oo mulle mitää hyötyä edes, ku en osaa puhua tottakaa. Se on kysyny multa ahmimisesta ja paastoista, aina oon kieltäny molemmat. Ja ne on niin mulle arkipäivää, koska mulla on melkei aina jompi kumpi niistä meneillää. Ahmiminen ny enimmäksee. Jotenki musta tuntuu vaa nii huonolta. Miksen osaa enää sitä kontrollia, mikä synty vuos sitte?
Aivan, tänää tulee tasan vuosi siitä, ku aloin pitää blogia. En tunne edistyneeni ihmisenä mitenkää, ulkonäöllisesti kylläkin.

WUUHUUUUU!!!!!

Terapiat lusittu, maanantaina viel ravitsemusterapeutille valehtelemaa. Jotenki mulla on hyvä fiilis. Varmaa johtuu siitä, ettei tarvi mennä enää juttelemaa omista asioista tuntemattomille. Ja laihdutus on taas sujunu. Tänää oon menny alhasilla kaloreilla ja huomiseks aattelin paastoa. Kyl tää taas tästä!

Sitä sunnuntain krapulapäivää odotelles... Onneks ei oo mättöö jääkaapis, eipähä tuu sillon ahmittua, toivottavasti.

Fucked up lifestyle.

Noh, oon taas viihtyny tiiviisti rakkaan ystäväni, alkoholin, seurassa. Säälittävintä täs on se, että oon juonu yksin. Oon vaan halunnu hukuttaa mun surkeeta elämää pulloon, ehkä se auttaa mua hetkittäin unohtamaan kaiken. Laihdutuksen, kalorien laskemisen, liikunnan... Kaiken tän PASKAN! Ja viikonloppuna olis taas edessä ryyppäämistä, tällä kertaa seurassa. Maltan tuskin odottaa.
Mutta sain sentää itteeni niskasta kiinni ja paastosin pari päivää. Gosh, I'm so proud! Olis vaan kiva saada kaikki takas raiteilleen, että vois keskittyä muihi juttuihi. Vaikka olemaa onnelline....

I'm someone else, I'm someone new.

Vituttaa. Menin sit lauantaina vetämää oikee kunnon perseet, tarvii vaan olla niin tyhmä. Ärsyttää, just ku ajattelin et se juominen loppuu ni nythän se vasta alkaa! Ja ton lisäks mulla on ollu semmone viikon ahmimisputki päällä, etten oo uskaltanu ees vaa'alle astua. Joten tänää onki sit paastopäivä. Sujunu tähän asti, mut ilta onki yleensä mun vihollinen.

"WHAT IF I SAY I WILL NEVER SURRENDER?!"