WUUHUUUUU!!!!!

Terapiat lusittu, maanantaina viel ravitsemusterapeutille valehtelemaa. Jotenki mulla on hyvä fiilis. Varmaa johtuu siitä, ettei tarvi mennä enää juttelemaa omista asioista tuntemattomille. Ja laihdutus on taas sujunu. Tänää oon menny alhasilla kaloreilla ja huomiseks aattelin paastoa. Kyl tää taas tästä!

Sitä sunnuntain krapulapäivää odotelles... Onneks ei oo mättöö jääkaapis, eipähä tuu sillon ahmittua, toivottavasti.

Lies, lies, lies.

En tajua, miks ees käyn enää terapiassa. En tunne, et se auttas mua mitenkää ja jutun aiheetki alkaa olee jo loppu. Mä kun en tykkää niin avautua face to face jollekki tuntemattomalle, joka arvostelee mua hiljaa mielessää. Valehtelen vaan, et kaikki on nyt ah niin hyvin. Vaikka eihän se totta oo. Mut en vaan jaksa käsitellä näitä laihdutusjuttuja sen kans. Jotenki ahdistavaa, ku se ei vaan voi ymmärtää ja mä en osaa selittää. Väitin, et oon päässy jo vaa'alla hyppimisestä eroon ja syön suht normisti. HA! Jos se vaan tietäs... Mä en vaan saa suljettuu tätä syömisvammailua, ku jostain on/off- nappulasta. Mut eihän se sitä voi tietää.
Oon oikeestaa tyytyväie vaa siihe, et laihdutus alkaa olee taas oikeella mallilla ja pääsin taas muutaman päivän ahmimisputkesta. Mun on nyt vaan pakko jatkaa tällä radalla, ku vaan sais sen raon reisien välii enne joulua!

Vaikeeta?

Tällä hetkellä laihdutus ei suju, voin myöntää. Mun elämässä ei vaan oo mitään sisältöä, ei ainakaa mun mielestä. Viikot menee vaa masistellessa ja terapiassa, jossa puidaan mun laihduttamista ja AAARGGGHHH!!!! En tiiä, mikä mulla on. Terapeuttiki pyysi mua keksimää ens kerralle aiheita joista puhua, että tutustuttas paremmin... No jaa.Mut ei mun tuu mielee mitää muuta ku laihdutus. Se on mun elämä. Sad but true....

Mun on pakko skarpata. Asettaa itelleni jotain tavotteita, että saisin tän mun projektin taas toimimaan. En haluu olla enää näin iso ja ruma!