Vertailua...

Ärsytän itteeni. Miks vertailen itteeni jokaikiseen vastaantulijaan? En hyödy siitä yhtään mitään. Tulee vaan paha mieli, ku huomaa muilla olevan nätimpi naama, kapeemmat reidet, pienempi maha... HUOH! Eritoten mua ärsyttää se, miten pajon oon alkanu vertailemaan itteeni mun kavereihin. Okei, en oo se porukan isoin typykkä, mut en myöskään se pienin! Ja siihen mä just pyrin; että mut muistettas aina sinä laihimpana. Eli parantamisen varaa löytyy!
Liikkumiset on taas alkanu sujumaan niinku pitääki, samoin syömiset. En vaan halua liikaa hehkuttaa, etten taas mokaa koko projektia. Oon kyllästyny vaa'an jo kuukauden verran näyttämään samaan lukemaan, kaipaan muutosta pienempään... Mahdollisimman nopeasti. Haluun näyttää muille, että musta on tähän! Musta tulee se pienin, no matter what!!!

I want to disappear.

Tänää käväsi mielessä, että miten helvetin lihava mä oikeen oon ennen ollu... Nykyää kaikki vaa toitottelee, ku oon laihtunu niin paljon, blaa blaa blaa... ja vitut. Oon yhä tämmöne pyörivä läskipallero, jolla ei oo elämää. Eli en pysty ees ajattelemaa itteeni niitte karisseiden kilojen kanssa. Miten helvetissä oon pystyny joskus olemaa tyytyväine mun ulkonäköön?!!
Ja eilen tuli taas juotua jonki verran, en ihan känniä kuitenkaa saavuttanu. Hengasin kavereiden kanssa, joille en pysty puhumaan mistään. En ainakaa totta. Mun koko "elämä" niiden kuvitelmissa on pelkkää valetta. Onko mulla ees oikeutta kutsua niitä ystäviks, jos en pysty olemaa niille rehellinen? Mua vaan alkaa ahdistamaan ajatus, että mun elämä niihin verrattuna on niin merkityksetöntä ja tyhjää. Mulla ei oo mitään suunnitelmia tulevaisuudelle enkä tälläkään hetkellä tee mitään... Huoh!
Musta tuntuu vaan siltä, että haluisin eristäytyä joksikin aikaa koko muusta maailmasta. En haluis nähdä ketään enkä puhua kellekkää. Ei huvita. Musta vaa tuntuu, että tää mun henkinen paha olo vaan kasvaa ja kasvaa, mut mä en vaan voi sille mitään. Miksen vois olla jo laiha, ni näitä paskoja ajatuksia ei ehkä olis näin paljon?!!

Thinspiration: Candice Swanepoel



Perfection <3



Stop letting me down!

On alkanu pikkuhiljaa ottamaa päähä mun äidin käytös mua kohtaan. Se vähättelee mun painonpudotusta ja saa mut yhä edelleen tuntemaan itteni sotanorsuks. Okei, olin ennen ylipainonen, I know. Mut mä en oo sitä enää, en lähellekkää!!! Tää tilanne saa mun syömisvammailun vaan pahenemaa... Mä en tiiä, et tekeekö se tätä tahallaa saadaksee itellee paremman mielen vai hä... Mut en kestä. En haluis kuunnella mitää piikittelyy sen suusta, varsinki ku sillä itellä sitä ylipainoo löytyy!
Oon muute alkanu saamaa sitä itsekuria taas takasi, joka multa on viime aikoina puuttunu. Että eiköhä tää laihdutus lähe taas kunnolla käyntiin, varsinki ku tulee ihanan viileet lenkkikelit. <3

Motivation?

Mua ärsyttää; oon pyöriny jo kuukauden päivät samassa painossa. Voisin olla jo niin paljon laihempi, mutta mutta... Kai mä sain masennuksesta oivan tekosyyn itelleni "pitää vähä vapaata" laihdutuksesta. Noh, se vapaa on vähä venyny. Ja oonki vaa ryypänny ja ahminu ku mikäki sika! Oon paska laihduttaja!!! Nyt sitä motivaatiota jostain saatana...

Onneks on sentää Suurin pudottaja motivoimassa mua. Alan kattomaa niitä vanhoja jaksoja alusta. Ja mä lupaan, että alan taas liikkumaan! Oon päästäny itteni lipsumaa ihan liian pahasti...

Kännissä puhuu aina ohi suunsa.

Avauduin eilen oikeen kunnolla mun kavereille ja kerroin mun masennuksesta ja syömisvammailuista niille. Miks? Koska join taas pikkasen liikaa. Fuck this shit.