No tänään kävi sitten niin, että mä melkein törmäsin entiseen kaveriin... Kävelin tuolla kaupungilla ja tämä on tulossa mua vastaan päin jonkin matkan päässä. Tietenki mä tunnistin sen heti ja menin ihan oikeesti paniikkiin! Mä mietin siinä jo ihan kuumeisesti kauheita pakoreittejä, ettei mun tarviis kohdata sitä, mut se sit ehti poiketa ennen mua. En mä oikeestaan ees tiedä, et mitä mä oisin sille sit sanonu, jos se olis tullu siihe puhe-etäisyydelle... Varmana oisin menny lukkoon.
Ja tietty tän välikohtauksen takia sorruin ahmimaan oikeen reippaalla kädellä ja mun fiilis on maailman kamalin tällä hetkellä! Kirjotan tätäki itku kurkussa, koska mä oon NIIN pettyny itteeni. Mä sain mun laihdutuksen niin hyvään vauhtiin ja tällä menolla mä vaan sabotoin mun tuloksia. ÄRSYTTÄÄ! Oikeestaan mun vaan tekis mieli huutaa ja kiljua, mut kiva tällases kerrostalon kämpäs oliski ruveta riehumaan. Mut alkaa jo pikkuhiljaa kiehumaa nää patoutumat mun sisällä...
Muutenkin musta tuntuu, et mä oon nykyää ihan yksin. Mä en pysty enkä edes halua luottaa kehenkää ja mä en myöskää pysty avautumaa mun ongelmista. Mä elän _valheessa_, kukaan ei tosissaan tunne mua. Mä valehtelen KAIKILLE. Ja mua pelottaa, että joskus nää mun valheet paljastuu ja kaikki huomaa, et mä oon ihan säälittävä paska. That's how I feel.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti